News…

 

 

19/02/10

Paluumatkallaan Kokkolan keikalta Molly Grows Up:n keikkabussi kolaroi pahoin. Suuremmilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta auto ja soittokamat kärsivät onnettomuudessa. Tämän johdosta tulevan keikan,  "Cash for the Crash" - tukikeikan, tuotto käytetään auto-onnettomuuden kulujen kattamiseen. Turun Klubilla soittavat tällöin myös kolarissa mukana ollut Polar Ends, sekä juuri uuden albumin julkaissut Day Eleven.

18/11/09

Tulevan talven aikana Molly Grows Up keskittyy uusien biisien valmisteluun ja demottamiseen, mutta muutamia valittuja keikkojakin tehdään. Mm. Pääruuan 3-vuotis juhlissa Turun Klubilla 12.12. juhlistetaan myös Mollyn viidettä ikävuotta! Lisää keikkapäiviä kalenterissa..  [gigs]

25/09/09

Mystisesti katoavien saksalaisten promoottorien ja konkurssiin kaatuneiden venäläisten keikkapaikkojen myötä Mollyn ja Stanleyn Euroopan kiertue on kutistunut kattamaan Baltian maat, mikä sopii kyllä sekin vallan mainiosti! Viikon kestävälle reissulle lähdetään 30.9. ja ainakin seuraavissa paikoissa pysähdytään:

01/10/09  -  Depo,  Riika  (LV)

02/10/09  -  Fontaine Palace,  Liepaja 

03/10/09  -  Bix,  Vilna  (LTU)

Kiertueen "Läksiäisiä" juhlistaneet unplugged-keikat olivat molemmat lähes loppuunmyytyjä ja saivat kiitosta niin paljon, että ne tuskin jäivät viimeisiksi kerroiksi kun MGU esiintyy akustisena...

07/08/09

Keikkakalenteri on päivitetty uusien keikkojen osalta ja loppukesän  keikkoihin mahtuu vielä muutama festarikeikkakin.. 15.9. käynnistyy kuukausittainen Pääruoka-klubi Turun Klubilla ja 22.9. Mollyt jakaa Littoisten tanssilavan mm. Sydän, sydämen ja Night Satanin kanssa Lavan tauti 2009 -festareilla. 

Viimeisin levyarvostelu löytyy Lammas Zinen sivuilta. [täältä]

Ennen Euroopan reissua vietetään vielä Läksiäisjuhlia harvinaislaatuisilla Mollyn ja Stanleyn akustisilla keikoilla 5.9.  Naantalin Ravintola Valborgissa ja 19.9. Turussa Bar Kukassa.

12/05/09

Molly soittaa kesän aikana muutaman keikan Helsingissä ja Lahdessakin käydään kääntymässä. Keikkakalenterissa tarkemmat ajankohdat..  [gigs]

Muuten kesäsuunnitelmiin kuuluvat mm. lyhyt nauhoitussessio ja uusien biisien sovittelua ja treenaamista. Samoin syksylle kaavaillun Euroopan-kiertueen keikkapäivät täyttyvät hyvää vauhtia.. Mutta näistä lisää tuonnempana..

..ja vielä koottuna Sunbaked Flowerin arvosteluja:

Sue  8/10

Rumba  3/5

Vertigo  3/5

Treffi  3/6

Desibeli  2,5/5

Mesta  2,5/5

Soundi  2/5

Lammas Zine

15/04/09

Mollyt voit nähdä seuraavaksi livenä  TVO:lla 25.4. vanhojen tuttujen, The Roundsin ja Stanleyn kanssa! Kesällä on lisäksi tiedossa muutamia keikkoja kuten MayDay 2009-festarit Virroilla, jossa Molly jakaa lavan mm. Samae Koskisen kanssa, sekä tietysti perinteinen Kuparock Naantalissa. Kaikki tulevat keikat löytyvät kalenterista.. [gigs]

Uusimman Rumban (6/09)  Nousussa-osiossa Molly Grows Up:n haastattelu.

Sunbaked Flower -arvosteluja on julkaistu taas mm. Sue:ssa (8/10) ja Rumbassa (3/5). Lue arvostelut täältä:

Sue  (näköislehtenä)

Rumba

Desibeli 

23/03/09

SUEn haastattelun voi lukea myös sähköisessä muodossa täältä. [SUEn näköislehti]

17/03/09

"Sunbaked Flower" on saanut hienon vastaanoton niin levyjulkkarikeikoilla kuin mediassakin. Vielä on aikaisempien haastattelujen lisäksi tulossa ainakin jutut Rumbaan ja Sueen, sekä vierailu Radio-Sadassa (105,5 MHz). Radio-Sadan haastattelu tulee ulos lauantaina 21.3. klo 12.30 ja sunnuntaina 22.3. klo 10.30.

Molly kävi myös rupattelemassa mukavia Unikankareen verkkolehdelle. Jutun voit lukea tästä. [Unikankare]

06/03/09

Mollyt lauantaina 7.3.  Zoom FM:llä (93.4 MHz)  kello 18.00 jälkeen. Luvassa mm. puhetta uudesta levystä. Lisäksi soitamme ohjelmassa levyjä, jotka ovat vaikuttaneet Molly Grows Up:n musiikkiin sekä inspiroineet debyyttilevyn teossa.

Juha ja Jan kävivät X-Teevee:n haastateltavina. [katso tästä!]

Ennakkokysynnän vuoksi "Sunbaked Floweria" saa heti 11. päivä  myös Naantalista, jossa levyjä myy Forsport.

24/02/09

Molly Grows Up:n ensimmäinen pitkäsoitto "Sunbaked Flower" julkaistaan 11.3.09. Levyn julkaisee Pääruoka Records ja sitä myydään seuraavilla paikkakunnilla..

Turussa:  Levykauppa X, 8Raita

Helsingissä:  Levykauppa X, Stupido-Shop, Keltainen Jäänsärkijä

Tampereella:  Swamp Music

Oulussa:  Levykauppa X

Jyväskylässä:  Levykauppa X

Kuopiossa:  Levykauppa X

 

Voit tilata levyn myös ennakkotilauksella, jolloin posti kiikuttaa levyn julkaisupäivänä suoraan kotiisi kymmenellä (10) eurolla!

Tilaukset osoitteeseen:

 [tapani.levanto(at)paaruoka.com]

 

Levynjulkaisukeikat 12.3. Turun Klubilla ja 13.3. Libertessä (Hki). Molemmilla keikoilla esiintymässä myös yhden vuoden 2008 kovimmista kotimaisista levyistä tehnyt, sekä live-esiintymisistään tunnettu Kometa! Ja luonnollisesti uuden levyn voit noutaa myös näiltä keikoilta samaan 10 euron hintaan..  [gigs]

 

Myös MySpace:ssa maistiaisia levyltä!

30/01/09

Keskiviikkona 4.2. Molly Grows Up ja So Called Plan soittavat hyväntekeväisyys-illassa Turun Klubilla. Illan tuotto menee Meksikon alkuperäiskansojen hyväksi.

09/12/08

Tulevan pitkäsoiton kaksi ensimmäistä kappaletta, Sing Along ja Absinthc on julkaistu MySpacessa. Käy kuuntelemassa ne täältä.

18.12. käynnistyy Major Labelin, Snipe Driven ja Molly Grows Up:n yhteiskiertue. Kiertueen paikat ovat seuraavat:

18.12. Klubi, Tampere

19.12. Liberte, Helsinki

20.12. S-Osis, Turku

30.01. Bar 55, Lappeenranta

 

02/12/08

Määrä korvaa laadun!

2.12. Molly Grows Up heittää jo sadannen keikkansa. Paikkana on Helsingin On The Rocks ja mukana myös Versus All. Tilaisuuteen on vapaapääsy!

 

Mollyn ja Pääruoan viralliset vuosipäivät Klubilla..

Itsenäisyyspäivänä 6.12. taas juhlitaan Pääruoan 2-vuotis synttäreitä Turun Klubilla ja melkoisen komealla kokoonpanolla vieläpä. Esiintyjinä ovat nimittäin Mollyn lisäksi Rozzy Randall and the Roller Bastards, sekä Absoluuttinen nollapiste ja Sydän, sydän! Ei siis epäilystäkään siitä, missä tanssitaan parhaat itsenäisyyspäivän-tanssit..

18/11/08

Sunbaked Flower -levyn ennakkokuuntelutilaisuus järjestetään keskiviikkona 19.11. Turun Klubilla. Uunituore levy pyöräytetään kokonaisuudessaan läpi klo. 21.00. Tämän jälkeen ilta jatkuu live-musiikilla..

La 22.11.

Henrikinkatu Tour -08

Mollyn 4-vuotista taivalta juhlitaan tänä vuonna perinteistä poiketen jo lauantaina 22.11. Naantalissa. Alkuillasta (20.30) Vapaa-aika Tullissa järjestetään ikärajaton keikka Red Light Districtin kera ja ilta huipentuu samaisella kadun pätkällä sijaitsevaan ravintola Akvaarioon, jossa iltaa on Mollyn lisäksi juhlistamassa Kulus.

04/11/08

Molly Grows Up:n debyyttipitkäsoitto on nyt kansitaidetta vaille valmis. Sunbaked Flower -niminen levy tulee sisältämään kymmenen kappaletta:

Absinthc
Nevermore
The Raven
No No No Yes
Smother
Regrets & Compliments
The Garden Of Attraction...
...
And Addiction
Sing Along
Sleep-Wake

Keskiviikkona 5.11. Mollyt esiintyvät edesmenneen ruotsalaisen LOK-yhtyeen tuhkista nousseen, Lillasysterin kanssa Turun Åbo Diskotekissä. Keikka on kotimaassaan valtavaa suosiota nauttivan Lillasysterin Suomen-kiertueen ensimmäinen esiintyminen.  [gigs]

17/09/08

Back on the Road.. [gigs]

04/09/08

Keikkakalenteri taas uudessa uskossa. Luvassa pieniä retkiä mm. Major Labelin, Snipe Driven ja Day Elevenin seurassa, sekä esiintyminen Las Vegasilaisen friikkisirkuksen, Swing Shift Side Show:n kanssa.

6.9. on kuitenkin ensin aika juhlia ensimmäistä Höyryturbiini festivaalia Turun S-Osiksella. Lauantaina Mollyjen lisäksi lavalla mm. kulttimainetta Suomessa ja ulkomaillakin nauttiva Black Magic Six. Soitot alkavat jo ennen kymmentä, joten ajoissa paikalle!

Niin, ja debyyttilevy saatiin suunnitelmien mukaan purkkiin heinäkuun aikana Veli-Matti Saloniemen johdolla. Levyä miksaillaan syyskuun aikana ja loka-marraskuussa koitetaan saada levy myyntiin...ainakin viimeistään joulumarkkinoille se tulee...

Jos et vielä ole hankkinut Blueprints -ep:tä niin tee se nyt, sillä kyseistä levyä on jäljellä enää vajaat kymmenen kappaletta. Saatavana keikoilta ja Turussa  Levykauppa X:stä ja 8 Raidasta. Uusin Ep Burning Out In Anotherway on edelleen ladattavissa ilmaiseksi Mollyn Myspace-sivuilla.

28/07/08

Heinäkuu on vietetty studiossa nauhoittaen Mollyn debyyttipitkäsoittoa, joka alkaakin olla muutamia lauluja vaille purkissa. Levyn julkaisua saadaan odottaa kuitenkin pidemmälle syksyyn, mutta ei hätää..

..nimittäin keikkoja on tiedossa jo ennen levynjulkistamista. 8.8. TVO:lla soi ensimmäinen Get Down Billy -festivaali, jossa esiintyjinä Mollyjen lisäksi Sydän, sydän ja jo kauan Turkuun odotettu N.

06/05/08

Molly Grows Up:n uusi kolmen biisin Burning Out In Anotherway -Ep julkaistu Myspacessa, josta voit kuunnella tai ladata kappaleet.  [myspace]

Uuden Ep:n myötä Mollyt toukokuussa pienellä rundilla Stanleyn kanssa. Ainakin seuraavissa paikoissa pysähdytään:

7.5. Semifinal, Hki [ + Lucy Was Driving ]

8.5. Vastavirta, Tre [ + IR  (Liettua) ]

10.5. TVO, Tku [ + IR,  Lines of Leaving ]

16.5. Bar 15,  Seinäjoki

Lisäksi Molly Grows Up:n uutta materiaalia voi tulevan kesän aikana kuulla 24.5. Kuparockissa, jossa mukana myös mm. No Shame, So Called Plan, Stanley ja monia muita...  [Kuparock]

...ja Summer In The City Festivaaleilla Turun Klubilla 27.-28.6. Klubilla muina kiinnityksinä mm. The Valkyrians, Pintandwefall, Traffic Island, Lighthouse Project, Frivolvol, Rites of the Youth ja paljon muuta! [Summer In The City Festival 2008]

... heinäkuu vietetäänkin sitten näillä näkymin  studiossa...

03/04/08

Molly Grows Up esiintyy pe 4.4. Tampereen ravintola Ruman historian ensimmäisellä Ruman Live Etkot -klubilla. Ja meininkihän on se, että bändit aloittavat soiton jo klo 21.00, joten ajoissa paikalle jos haluat kuulla uusia Molly-biisejä!

Lauantaina 5.4. jatkamme Kokemäkeen, paikkana Oluthuone 60.

Klubin sivuilla kuvia ja tunnelmia viimekertaiselta Turun keikalta.. Katso kuvat tästä!

Lajissaan ensimmäiset Molly t-paidat ovat menneet mukavasti kaupaksi, joten jos haluat omasi niin rohkeasti kysäisemään..

05/03/08

Pienen keikkatauon jälkeen Molly Grows Up esiintyy perjantaina 7.3. Turun Klubilla. Pääruoka klubi-illassa toisena  esiintyjänä lavalle nousee Sweatmaster.

Lauantaina 8.3. Pääruoka klubi-ilta siirtyy Helsingin Liberteen, jossa Mollyn kanssa iltaa viihdyttävät uuden levynsä julkaiseva Sydän, sydän ja Rozzy Randall And The Roller Bastards.

Keikoilla on luvassa nippu uusia biisejä ja myynnissä ovat historian ensimmäiset Molly Grows Up -paidat, sekä uudet Molly-rintamerkit.

21/01/08

Tänään  -vasta puoli vuotta myöhässä-  saimme kesällä lyhyessä studiosessiossa nauhoitettujen kolmen kappaleen raidat. Nyt siis enää miksausta vailla olevat biisit tullaan julkaisemaan jossain muodossa -  mahdollisimman pian...

18/12/07

Tämän vuoden puolella vielä ainakin kaksi keikkaa, joilla on mahdollisuus kuulla Mollyn uutta, hieman rankempaan ja rytmisempään suuntaan edennyttä ilmaisua.

Torstaina 20.12. Molly Grows Up:lla on kunnia nousta lavalle Helsingin Oranssi-klubin hautajaisissa. Perjantaina 21.12. Turun Klubilla taas vietetään Ohjelmatoimisto Pääruoan 1-vuotis juhlapäivää. Lavalla perjantaina myös Rozzy Randall & the Roller Bastards ja Day Eleven (Tre). Tapahtuma alkaa 21.00 ja lipun hinta on 5 euroa.

19/11/07

5.12. juhlitaan taas Molly Grows Up:n synttäreitä! Juhlakeikka järjestetään tavan mukaan Naantalin Akvaariossa, josta Mollyn taival tasan kolme vuotta sitten alkoi. Luvassa on ainakin nippu uusia biisejä ja muutama vanhempi vetäisy "uudelleen lämmitettyinä"...

11/10/07

Keikkakalenteri päivitetty. Tulevilla keikoilla Molly jakaa lavan mm. Superchristin, Day Elevenin, Rozzy Randallin ja Sweatmasterin kanssa. [gigs]

26/09/07

Haastattelu Rokkizine:ssa. [lue]

24/09/07

 

Uusia kuvia kesän keikoilta ja musiikkivideon kuvauksista. [gallery]

05/09/07

Livearvostelu Indie Iltamista Rokkizinessä.

Seuraavaksi Molly:n näkee lavalla jo 6.9., Turun Klubilla, jossa mukana myös Entwine. 13.9. taas paikkana on Dynamo, ja lavalla myös The Friend. [gigs]

04/09/07

Kiertueen loppuhuipennus oli kotoisasti TVO:lla, mutta myös muilla paikkakunnilla vähintäänkin yleisöodotukset ylittyivät.. Kiitokset Dawn Delay:lle hyvistä keikoista ja mukavasta matkaseurasta. Kiitos myös muille kiertueella esiintyneille bändeille ja tietysti yleisölle.

Kiertueen tiimoilta Rokkizine, Aamuset (29.8.) ja Rannikkoseudun sanomat (31.8.) haastattelivat Molly:a ja Desibeli.net julkaisi keikka-arvion Tampereen keikasta.

Lisäksi kiertue poiki ainakin yhden keikan Helsingin Semifinaaliin, Rauha Trio klubille, jossa Mollyt esiintyvät Superchrist:n kanssa. [gigs]

Kiertueella mukana kiersivät myös Rock-Rooster:n toimittajat jotka dokumentoivat kiertueen tapahtumia. Tulossa onkin mahdollisesti jonkinlainen keikkakooste / kiertuedokkari...

16/08/07

Molly Grows Up:n ja helsinkiläisen Dawn Delayed:n minikiertueen aikataulu:

28.8. On The Rocks, Helsinki  (free entry)

29.8. Torvi, Lahti (2 e)

+ New Deadline

30.8. Yo-Talo, Tampere (3 e)

+ Day Eleven

31.8. Maksim, Salo (2 e)

+ Scream For Change

1.9. TVO, Turku (3 e)

+ Reactor

 

Uusi kolmen kappaleen promo cd on miksauksia vaille valmiina. Levyn julkaisee Rooster-Records.

13/07/07

...ja viikonloppu jatkuu lauantaina 14.7. yllätyskeikalla Salon Maksimissa, jossa nähdään Mollyn lisäksi Sydän, sydän! [gigs]

10/07/07

Perjantaina 13. päivä Pääruoka tarjoilee kolmannen kattauksensa Turun Klubilla. Esiintyjinä Sydän, sydän, Stanley, Molly Grows Up ja Johnny Superhero. Showtime klo 21.00.  [gigs]

Molly esiintyy myös tämän vuoden Indie Iltamat -festivaalilla perjantaina 27.7. Tapahtumapaikkana perinteisesti TVO/S-Osis. Illan muina esiintyjinä Sweatmaster, Risto, TV-Resistori ja Pintandwefall, joten sinne!!!  [gigs]

20/06/07

Uusi arvio Blueprints Ep:stä. [cinema SF]

18/06/07

Molly Grows Up näkyvästi esillä 15.6. avautuneessa Rock-Rooster netti- ja mobiili-TV:ssä. Parhaillaan R-R:n ohjelmistossa pyörii mm. Mollyn live-taltiointi haastatteluineen. [rock-rooster.com]

Biisit "Blueprints" ja "The Sound Of You And I" ovat mukana ensimmäisellä Rooster DEMOnstration -kokoelmalla. Levyä saa tilattua ilmaiseksi. [info(at)rock-rooster.com]

12/06/07

16.5.07 julkaistussa Team KOMU:n lumilautaleffassa soi Molly Grows Up:n biisi Victor´s Stand.

06/06/07

Uusi erä Blueprints Ep:tä toimitettu 8 Raita record storeen ja Levykauppa Äx:ään. Levyjä edelleen myytävänä myös keikoilla..

Semifinaalin keikkaliput ennakkoon myy Tiketti.

07/05/07
 

 Molly Grows Up:n haastattelu Radio Sadassa (105,5 MHz) lauantaina 12.5. noin kello 13.30.

 

05/05/07
 

 Molly Tampereen semifinaalin kautta jatkoon valtakunnallisessa Big Boom-bändikisassa. Finaali soitetaan 10.5. Jyväskylän Lutakossa.

 

29/04/07
 
 
Uusi levyarvostelu Noise.fi:ssa.
 

 
23/03/07
 
 
Arvostelu Blueprints Ep:stä Desibeli.net :ssä.
 
 16/03/07
 
 
"Osuu muttei uppoa."
 Ensimmäinen arvio Blueprints Ep:stä on julkaistu tänään, kun Rumba valitsi sen kuukauden demoksi lähes 90 demon joukosta. Voiton kunniaksi uusimmassa Rumbassa on koko sivun juttu Molly Grows Up:sta.
 

 
12/03/07
 
 
Blueprints Ep myynnissä keikoilla, Levykauppa Äx:ssä (Turku, Oulu, Kuopio, Jyväskylä) ja 8 Raita record storessa (Turku) viiden euron hintaan. Tarvittaessa lähetämme levyn myös postitse samaan hintaan. [tilaukset: televa@utu.fi]
 
 
Molly Grows Up:n debyytti Ep julkaistiin 17.2. Blueprints  Ep:n kappaleet "Blueprints", "Beyond My Reflection" ja "The Sound Of You And I" kuunneltavissa! [myspace]
 

 
Mollyn ensimmäinen musiikkivideo "Beyond My Reflection" sai ensi-iltansa levynjulkaisun yhteydessä. Videon ohjaaja Terhi Silenius kuvailee videota seuraavasti: "Beyond My Reflection on surrealistinen soittovideo, kuvaus yhtyeestä heijastuksina maisemissa ja unenomaisissa miljöissä".
 
 
Voit katsoa videon tästä:
 
[Beyond My Reflection - high quality]
 [
Beyond My Reflection - low quality]
 [
Beyond My Reflection - YouTube]
 

 

15/02/07

Turun Sanomien Treffi-liitteessä pieni juttu Mollysta [Treffi]


O8/02/07

Osoitteemme on muuttunut. Nyt löydät meidät täältä...
www.mollygrowsup.com

07/02/07

Blueprints Ep julkaistaan 17.2.07 ja julkkareita juhlitaan samana iltana S-Osiksella. Luvassa on live musiikkia ja mm. uuden musiikkivideon ensinäytös.  Illan muut esiintyjät ovat Dawn Delayed (Hki) ja Despair Academy. Hinta 3 euroa. Ja tietysti myynnissä uunituore ep, Blueprints!

Ep sisältää seuraavat kappaleet:

Chameleon

Blueprints

Beyond My Reflection

The Sound Of You And I

Valedico 

Uudet promokuvat [kuvat: M.Mattsson]. [gallery]

19/01/07

"The Sound Of You And I" ja "Ceramic"  soivat MTV3:n Frontside3 -lumilautailuohjelmassa.

16/12/06

Ep:n pohjat äänitettiin livenä Turussa NoiseCamp studiossa 7. ja 8.12 Jonas Olssonin johdolla, ja laulu osuudet sekä kitara- ym. lisäykset Victory Audio studiossa Kokkolassa. Ep julkaistaan näillä näkymin helmikuussa -07.

Molly Grows Up:n keikat myy tästä eteenpäin Pääruoka-ohjelmatoimisto [bookings(at)paaruoka.com].

21/11/06

Molly Grows Up:n 2-vuotis synttäri-keikka perinteisesti Naantalin Akvaariossa itsenäisyyspäivän aattona 5.12.

11/11/06

Perjantaina 17.11. S-Osiksella Mollyn kanssa iltaa viettämässä Stanley ja "hirvittävän livebändin maineessa oleva yhtye...", Sydän, sydän. Tätä tilaisuutta ei kannata missata!

07/10/06

200 kappaleen erä promo-cd:itä loppuunmyyty. Biisit kuitenkin edelleen ladattavissa sivuilta. [music]

Uuden EP:n äänitykset alkavat vuodenvaihteessa..

28/08/06

"The Sound Of You And I" soi Australialaisessa The Dog Box netti-radiossa.

23/08/06

Pienten vastoinkäymisten jälkeen arvostelu ilmestynyt nyt myös Chambers Magazinessa. Tässä arvostelussa mukana ensikertaa myös "The Sound Of You And I".

19/07/06

Molly Grows Up -sivut käännetty englanniksi. [english version]

 

14/07/06

Kiitokset yleisöille ja muille bändeille kesän kuumista keikoista. Kuvia Kuparockista löytyy Täry:n sivuilta.

 

13/05/06

Netti-single ”The Sound Of You And I”  julkaistu! Kuuntele tästä..  [music]

Sivujen ulkomuotoa hieman muutettu toimivuuden vuoksi, joten nyt voit lukea vanhat uutiset ja menneet keikat, sekä katsella kuvia ym. erillisiltä sivuilta. Galleryyn tulossa lähiaikoina lisää valokuvia..

 

13/04/06

Molly Grows Up –rintamerkkejä saatavissa keikoilta tai suoraan meiltä kysymällä, hintaan 1e.  Kiitokset merkin suunnittelusta Vesa Savikolle.

 

02/04/06

Uusi arvostelu Noise.fi:ssä

25/03/06

Mollyn promo kuukauden demona myös Soundin Demoefektissä. Lue arvostelun lisäksi lyhyt haastattelu.

Promo cd:n 200kpl painos on lähes loppuunmyyty. Jäljellä olevia kappaleita voi halutessaan kysellä Turun Levykauppa Äxästä tai meiltä [televa@utu.fi]

Victor´s Stand –biisistä on tehty soittoääni. Tilaa puhelimeesi Mollya lähettämällä viesti POLY  VICTORS numeroon 17230. [Kieku.net]

11/03/06

Uusi arvostelu RokkiZinessä.

Mollyn ensimmäistä promo-cd:tä jäljellä vielä muutamia kappaleita. Loppulevyjen kylkiäiseksi upea Molly Grows Up –tarra! Tarraa voit kysellä myös keikoilta tai suoraan meiltä.

01/03/06

Molly Grows Up:lle voitto myös Noise.fi:n metelimittari –kisassa.

19/02/06

Molly Grows Up soi nyt myös Radio SouthWest:llä, jossa kuultavissa myös bändin haastattelu.

13/02/06

M.G.U. promo cd levyarvosteluissa:

Cinema SF  (4/5)

Desibeli.net

Victor’s Stand voitti Yle-X:n X-Ryhmän viikon demo-äänestyksen (vko. 5) ja ylsi Himotuimmat listalla sijalle 11. Kiitos kaikille meitä tukeneille!

 14/01/06

Molly Grows Up:n promolevy soi radio Rogmo FM:ssä ja haastattelu samalla kanavalla viikolla 3. 

07/11/05

Molly Grows Up täyttää vuoden!

Kiitos kaikille ketkä ovat tulleet keikoille, osoittaneet kiinnostusta ja kertoneet rehellisen mielipiteensä musiikistamme.

 

[News]